lauantai 12. helmikuuta 2011

viides päivä

Tänään en ole käyttänyt mitään vaatteita. Noh alus...mutta siis kotipäivä. Aamulla kävin suihkussa ja hemmottelin itseäni. Hiukset ja iho rasittuu helposti kovien kemikaalien jatkuvasta käytöstä, mutta ikävä todeta vauriot on myös korjattava kemikaaleilla. Eli tänä aamuna oli ensimmäisenä edessä, sen suuren hiuslakkatakun selvitys päästäni.
Hiukseni ovat nyt jo vuosia jatkuneen vaalentamiskierteen jäljiltä tosi huono kuntoiset. Lopullinen hajoaminen tapahtui viime kesänä, kun olin ulkotöissä ja aurinko paistaa porotti ja poltti hiukset. Syksyllä matkustin vielä Islantiin ja rikkipitoinen vesi teki hiuksistani vain suuren rastan ja kun olin hoitoaineilla viikon verran paikkaillut vahinkoja, kun en kuitenkaan tahdo nyt lyhyitä hiuksia vaan kasvattaa, niin tein päätösksen, että vetyperoksidi blondeus saa väistyä. Joten nyt olen värjännyt hiukseni mahdollisimman lähelle omaa maantienharmaata sävyäni ja annan tyven kasvaa. Jotkut tupot tosin ovat niin vaurioituneita, että niihin ei edes tummennus ja hoidot auttaneet vaan ne jatkavat katkeiluaan ja päässäni on hassuja lyhyitä tupsuja sielä täälä, mutta minkäs teet.
Tästä kaikesta johtuen en siis lähtenyt selvittämään tupeerausta kuivana, harjalla vaan menin suihkuun ja levitin Avonin Naturals sarjan moisturaising hoito-aineen kuivaan takkuun ja annoin sen vaikuttaa sielä sillä aikaa kun pesin kasvojani. Sitten huuhtelin sen ja iskin shampoon, vaahdottaen sen huolellisesti ja huuhtelin. Koska oli hemmottelu päivä, niin levitin myös Avonin Advance Technology sarjan Damage repair hiusnaamion ja annoin sen vaikuttaa.



 Sillä aikaa kun naamio vaikutti hiuksissä pesin vartalon ihoni harjan  ja kylpymaidon kanssa. Avonin Imagine kylpymaito ei kuivata ihoa talvellakaan ja jättää sen ihanan pehmeäksi ja kun sitä käyttää harjan kanssa niin toimii vartalokuorintana. Käytin kasvoihin Avonin Solution sarjan Vibesia, joka on kyllä ihmeellinen uutuus. Suhtauduin aluksi hieman skeptisesti siihen, että vibralla saataisiin puhdistettua kasvojen ihoa, mutta kokeiltuani huomasin kyllä eron normaaliin pesuun! Syväpuhdistavaa tuotetta ei teitysti kestä käyttää, joka päivä tai se kuivaa, mutta pari kertaa viikossa pitää ihon kirkkaana. Ajattelin aluksi, että kuvittelen eron, mutta sitten eräs luokkakaverini alkoi käytttää samaa tuotetta ja eron todella huomasi. Tietenkin laite myos kuorii kevyesti, että ehkä kirkkaus ja kuulaus ihoon tulee juuri siitä, että pinnassa ei ole harmaita ihosoluja? Minulle kyllä riittäisi sekin, että mustapäät ei vaivaa ja et vibra nyt vaan tuntuu niin hyvältä...kasvoillakin!



Lopuksi vielä tämä jätettävä hoitoaine (samaa sarjaa kuin naamio) ja siiten vasta harja käteen ja kappas! Ei sielä enää ollut takkuja vaan harja kulkee hyvin. Annoin kuivua rauhassa, enkä rasvannut ihoa, kun annoin sillekkin lepopäivän. Hoidan helposti yli, kun olen tottunut.

Tämä blogi herätti facebook sivullani jännän keskustelun kaiken tämän turhuudesta. En nyt ala väittämään, että tämä elintärkeää olisi, mutta on minusta elämässä paljon turhelmiakin asioita, kuin omasta ulkonäöstään ja hyvin voinnistaan huloehtiminen ja silti niitä tekee? Esimerkkinä vaikka alkoholin käyttö ja tupakointi, jotka molemmat tekevät pelkkää hallaa ja silti niihin tuhlataan suuria summia. Kaikki tietenkin on suhteellista ja voisin ihan yhtä hyvin verrata tätä nyt siihen, että kaikilla ihmisillä ei ole ruokaa ja me vaan käytetään rahaamme vaatteisiin ja kosmetiikkaan, mitkä eräiden ihmisten mielestä on se maailman turhin asia. Ikävä totuus on kuitenkin se, että elämme pinnallisessa maailmassa ja jos voisin todella tietää saavuttavani saman huomion ja arvostuksen tällä alalla ilman tätä kaikkea niin tottakai panostaisin ihan muuhun. Mutta koska elämme maailmassa, jossa ainakin se 90% ihmisistä lokeroi toisia ulkonäön perusteella, ja muutenkin arvio pärstäkertoimella, niin on vaikea yrittää nostaa esiin niin sanottuja sisäisiä ominaisuuksiaan, joita voi tuoda esiin myös visuaalisesti. Luottaisitko lapsesi hoitoon ihmiselle, joka ei osaa hoitaa edes itseään? tai antaisitko huonosti pukeutuneen ihmisen sisustaa kotisi, luottaen tyylitajuun, mikä ei ilmene mistään ulkoisesta ominaisuudesta?
Tottakai tilanne olisi toinen, jos me kaikki tehtäisiin nyt yhteinen päätös olla sellaisia kuin luonnostaan olemme, mutta niin kauan kuin "vippaskonstit" sallitaan kilpailussa, niin tahdon olla varma siitä, että olen tehnyt kaikkeni sen suhteen ja olen mahdollisimman parhaimmillani aina, kun sillä on väliä.
Uskokaa tai älkää, mutta niissä duuneissa, missä todella pädet ainoastaan sillä mitä osaat, olen minäkin ollut käyttämättä tippaakkaan mitään meikkiä.
Miesten ja naisten hyvältä näyttämis kriteeritkin on ihan erilaiset, mutta kehityksen suunta on selvästi oikea, sillä miesten kosmetiikkaa lanseerataan koko ajan lisää ja salit pursuavat itsestään huloehtivia miehiä. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin on tullut myös partureita, siis ainoastaan miehille tarkoitettuja kampaamoita. Miesten saleille on tullut solariumit ja infrasaunat.
Totta kai iso osa miehistä on edelleen perusjuntteja joiden ainoa kosmetiikka on perussaippua ja iho saa kukkia ja parta rehottaa, mutta kuilu vastakkaiseen sukupuoleen näillä miehillä on huomattavn suuri ja oikeastaan siinä on jo vähän pudonnut kelkastakin, että miten tämä maailma pyörii.
Tuntuu, että vanhat ja uudet yrityksetkin erottaa toimitusjohtajan sukupuolen ja mahan ympäryksen perusteella. Vanhoissa firmoissa kun näyttää johtajan elintasomaha olevan edelleen hyväksyttävä, kun taas moderneissa firmoissa ja miks ei muissakin johtotehtävissä suositaan Stubbin kaltaisia tehopakkauksia tai kuten koko ajan yleistyy - itsenäisiä naisia.
Minun asiani ei ole kenenkään läskejä kritisoida ennen kuin pääsen omistani, mutta eikö olekkin vähän, että lihavat leimataan jollain tasolla luusereiksi, kun eivät osaa huolehtia itsestään?

1 kommentti:

  1. Aikas nasevasti kirjoitettu! =) <3

    Mie haluisin sanoa niille joiden mielestä tälläinen kokeilu ja itsestään huolehtiminen on turhaa, että kokeile, ei se niin helppoa loppu peleissä ole. Tässä oppii itsestään uusia puolia. Ja kun ei hötkyä vaatteiden kanssa niin paljon niin mie oon ainakin alkanu pitää ihostani parempaa huolta.

    VastaaPoista