Silmiin valitsin mustan kajaalin sijasta violetin, sillä se ei näytä niin epäsiistiltä, kuin musta, vaikka vähän leviäisikin. Minun silmät ovat luonnostaan hiukan alas päin ulko nurkista, niin pyrin hämäämään silmää piirtämällä rajauksen rajusti yläviistoon ja sisä nurkan jätän kirkkaaksi. Silmät näyttävät hiukan suuremmilta niin.
Hiukset näyttivät niin hassuilta näin, että päätin näpsäistä tällaisen "työkuvan". Suihkun jälkeen siis levitin hiuksiin jätettävän hoitoaineen, suoristavan voiteen ja tyveä nostattavan muotovaahdon. En siis päivittäin laita tukkaani näin paljoa, mutta kun kampauksen tuli kestää kolme päivää! Noiden jälkeen siis harjasin hiukset ensin huolellisesti, että aineet levittyvät tasaisesti märkään hiukseen ja sitten kuivasin tyven, pää alas päin, jotta tyveen jää kuohkeutta. Loput alas päin harjaten, jotta hiuset olisivat suorat. Sitten tupeerasin tyven - kuvan esittämällä tavalla ja suihkutin hiuslakan. Jos hius on liukas, niin lakkaa voi laittaa koko pituuteen jo ennen kuin hiusta varsinaisesti alkaa työstää, mutta minulla on suhkot karhea hiuslaatu. Annoin hiusten olla noin, että lakka kuivuu ja söin sillä välin aamiasta. Sitten harjasin pinnan suoraksi ja sumutin vielä viimeistelevän lakan. Hiuslakan kanssa vannon kyllä osiksen nimeen, joten sitä käytin nytkin. Pumppupullossa olevaa ei ehkä ole niin helppo levittää kuin sumua, mutta koska se nyt vaan pönkittää ekologista itsetuntoani, etten osta sprayta niin olen jo tottunut pumpattavaan - ja hei on se riittoisampikin! Kun ei kulu niin paljoa hukkaan. Lopuksi vielä lookkia piristävä panta ja voilá!
Ja kyllä kampaus kesti kaksi päivää tuollaisena! Sitten otsis oli jo niin ihon rasvassa, että oli pakko nostaa se ylös, mutta selvisin siis kolmannen päivän kun vain tupeerasin hiuksia hiukan ja silottelin ne taakse päin ja ponnarille.Siinä on lähtöasu. Otin kuvan kun odottelin kellon tulevan pykälään. Samat vaatteet siis kuin haasteen ensimmäisenä päivänä. Aioin alunperin pärjätä tuola takilla koko haasteen, mutta kovat pakkaset taisivat tulla jo takaisin, niin joudun varmaan ottamaan pitkän takin lisäksi. Jalassa Biancan hyvin palvelleet mokkasiinit ja laukku on D&G feikki Thaimaasta. Alla vielä paluu päivän vaatetus:
Hämärä tämä viimeinen kuva, miten hiukset siinä? Ponnarilla ja otsistaakse? Joku koru?
VastaaPoistaJoo hiuskoru ja elvis fleda otsiksesta ja korkea ponnari=)
VastaaPoista